Keskustelun seassa suustani lipsahti lause: "Asumme osan vuodesta ulkomailla". Sanoin lauseen aivan kuin se olisi ollut luontevin asia, jonka sanon. En edes harkinnut korjaavani sanojani, sillä ne sopivat suuhuni täydellisesti. Vasta liikkeestä poistuessani päässäni alkoi takoa ajatus, että mitä sä nainen menit just sanomaan. Et sä missään ulkomailla asu. Siinä vaiheessa olimme vasta varanneet kuukauden loman Espanjaan. Ulkomaille muutosta ei ollut tietoakaan.
Nyt kuukausien jälkeen mietin taas keskustelua ja näen sen uudessa valossa. Olen aiemmin selitellyt muuton toteutumista puolivakavissani sillä, että olihan minulla unelmakartassani ne naistenlehdistä leikkaamani kuvat palmuista ja sangriakannuista. Mutta entä jos kyse ei olekaan lehtileikkeistä? Ei varsinaisesti edes unelmistani tai toiveistani? Jos kyse onkin tuosta valheesta ja sen todellisuudesta minulle.
Onko tavoitteiden toteutumisen taika siinä, että saat sen, mitä olet? Tai ehkä vielä tarkemmin, saat sen, mitä päätät olla.
Alexander McQueen & Damien Hirst |
Olen ollut tämän pohdinnan myötä pari päivää aivan pöllähtänyt. Vaikka olen jo vuosia viihdyttänyt itseäni erilaisilla selfhelp-oppailla ja lukenut Rhonda Byrneni, nyt vasta taisin tajuta jutun jujun. Aloin kelata elämääni taaksepäin ja löysin menneestä myös muita vastaavia tilanteita. Hetkiä, joissa olin etukäteen päättänyt elää tulevaisuuteni. Yksi sanoo, että kyse on vetovoimanlaista, toinen vannoo energioiden nimeen. Kolmas ajattelee, että saan kiittää silkkaa sattumaa, neljäs laskee kertoimet todennäköisyyksille.
Yksi asia on kuitenkin varma. Se, että tunsin jo asuvani ulkomailla, vaikutti toimintaani. Tein valintoja ja tekoja, joita en ehkä muuten olisi tehnyt. Ollessani täällä marraskuussa lomalla, aloin ottaa steppejä kohti vakinaisempaa asettumista Malagaan. Tein päätöksen Suomen kodin vuokraamisesta. Ilmoitus Oikotielle ja hups, asuntoomme oli löytynyt ihanat uudet asukkaat. Sovin treffit espanjalaisen vuokraisäntämme kanssa ja neuvottelimme keväälle vuokrasopimuksen. Tutkin kaupunkia lapsiarjen näkökulmasta, kiertelin leikkipuistoissa ja etsin edullisia vaippoja. Kuukauden loman aikana en käynyt yhdessäkään museossa enkä nähtävyyksissä. Elin elämääni kuin muut malagalaiset ikään.
Pikkuhiljaa kivijalkaputiikissa kertomani valhe oli todellisuutta. Kaikista edessäni olevista vaihtoehdoista olin valinnut ne, jotka veivät minua kohti tavoitettani, mielessäni ollutta todellisuutta. Samalla olin jättänyt valitsematta ne vaihtoehdot, jotka olisivat estäneet tai hidastaneet muuttoani Espanjaan. Tie ei ollut mutkaton ja vaati enemmän järjestelyjä kuin tämä kirjoitus ehkä antaa ymmärtää. Mutta kaikki kannatti. Varsinkin se valkoinen valhe.